Muutoksia Lappeenrannan työtilojen osalta.

Kinnusen Talo, Ampparitalo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen enää Joulukuun vanhalla työtilalla Lappeenrannassa. Ja ensi vuoden alusta aloitan uudessa osoitteessa: Snellmaninkatu 8, 53100 Lappeenranta.

Uudelle työhuoneelleni on helpompi löytää sekä paikallisten että matkalaisten. Talo sijaitsee ydinkeskustassa, joten kaikki kaupunkimme palvelut ovat lähellä kauppoineen, majapaikkoineen sekä ravintoloineen.

Imatrantien suurin ongelma oli tilan koko ja matka rautatieasemalle. Nyt tilaa on ja esim. kaverinsa tai puolisonsa kanssa reissaavat voi ottaa rennosti katselemalla televisiota tai lähtemällä vaikka shoppailemaan. Jos ei koneen surina jaksa kiinnostaa.

Itse olen ihastellut taloa koko Lappeenrannassa olon ajan. Ampparitalona tunnettu rakennus on Suutarimestari Pekka Kinnusen rakennuttama talo, jonka on suunnitellut arkkitehti Pekka Roiha. 1909 vuonna valmistunut Jugendtalo huokuu edelleen historiaa korkeine huoneineen ja torneineen. Itse suutarimestarinkaan tarina ei ole mitätön. Varattomana, mutta ahkerana nuorena miehenä Lappeenrantaan muuttanut mies työllisti ensin itsensä suutariyrittäjänä ja myöhemmin oli merkittävä työllistäjä alueella. Pekka Kinnunen tekemä naisen kenkä palkittiin parhaana Pariisin maailmannäyttelyssä. Kinnunen valmisti jo 1910-luvulla omassa verstaassaan sarjavalmisteisia kenkiä ja sotilassaappaita Venäjän valtiolle, vaikka hienommat kengät tehtiinkin vielä tilauksesta käsityönä.

Joten käsityöläisen historia on voimakas talossa, toivottavasti itse pystyn edes vähän käsityölläni antamaan arvoa tälle kauniille rakennukselle!

Eli lyhkäisyydessään uusi osoite Lappeenrantaan vuodenvaihteesta on:

Snellmaninkatu 8, 53100 Lappeenranta.

 

Ajanvarausennakkotiedot netin kautta

Nyt voit halutessasi lähettää yhteystietosi ja tatuointitoiveesi myös täältä. Täyttämällä alla olevan lomakkeen olen yhteydessä sinuun.

Lähetä

Down Under Tattoo Blogi

Muistuttaisin että Sinulla on mahdollista tilata Down Under Tattoon blogi päivitykset sähköpostiisi.

Klikkaa tästä

Muutama kuvatus

 Japan Back Piece

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tein tällaisen Japani tyylisen selkäkuvan. Mukavata oli, kuvaa taidettiin tehdä 5 kertaa. Asiakkaalle iso kiitos ja propsit!

Peitekuva

Peitekuva tribaaliin

 

Peiteltiin tribuukkaa. Kuva on osa isompaa kokonaisuutta joka paljastuu sitten tuonnempana. Peittona toimi Ranskalaisen miliisin hattu.

 

 

 

 

 

 

Peitto Maatuska

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää peiteltävää!

Asiakas oli ottanut selkäänsä kuvaa kotikutojalta ja pieleenhän se oli menny! Valitettavasti ennen kuva jäi ottamati!

Työhuone Lappeenrantaan…

Siirryn Lappeenrannassa omalle työhuoneelle, osoite on Imatrantie 7 53100 Lappeenranta.

Homma toimii siis ajanvarausperiaatteella, joten mitään aukioloaikoja ei ole. Kyseessä ei ole siis casino online liike ainoastaan oma työhuone ja sitä kautta enemmän omaa rauhaa. Tulen vast´edessäkin vierailemaan sekä Red&White Tattoolla ja Raining Blood Tattoolla Lappeenrannassa, vierailuista voipi tiedustella enemmän liikkeistä.

Kiitän ja kumarran hyvästä yhteistyöstä Red&White Inkiä! Joka tulee myös jatkumaan.

Rock Rock!

Ajanvarauksista

Nopeimmille aikoja vielä Lappeenrantaan ennen vuoden loppua!

Ajanvarauksista lisäinfoa

Monasti törmään kysymyksiin että mitenkä varaan aikaa sinulle? Ja mihin pääsen asiakkaaksi?

No ensinnäkin asiakkaaksi pääsee ihan kaikki täysi-ikäiseksi ennättäneet ihmiset. Asiakkaani ovat aina asiakkaitani olipa teko paikka mikä tahansa. Asiakas myös itse päättää mihin hän haluaa tulla tatuoitavaksi. Järvenpäähän jonot ovat yleensä pidempiä mutta sinnekkin varmasti sopii. Lappeenrannassa taas jonot ovat yleensä pari kolme kuukautta maksimissaan joten Lappeeseen pääsee nopeammin.

Tyypillisesti asiakkaat haluavat casino online Järvenpäähän mutta varsinkin isommissa projekteissa kuvia tehdään molemmilla paikkakunnilla. Lappeenranta ei ole kuitenkaan niiiiiin kaukana etteikö tänne pääse yleisillä kulkuneuvoilla :)

Lappeenrannan asiakkaista tällä hetkellä 70% tulee ympäri Suomea ja eikä Järvenpään asiakkaat kaikki ole Etelä-Suomesta. Joten kyllä kuvaa saa jos jaksaa matkustella :)

Toisin kuin monet olettavat teen myös pienempiä kuvia, ei kaikki halua koko sleeveä tai selkää, pienikin on kaunista ja monesti pukee kantajaansa paremmin kuin iso kuva, joten rohkeasti yhteyttä jos halajaa pikkukuvaakin.

Ajanvaraus osiossa on lisäinfoa.

Raining Bloodilla oma blogi!

Hyvä ystäväni Juha Lensu teki itselleen myös blogin! Kannattaa käydä katsastamassa! Mies vääntää huippu Old Schoolia ja äijä on yksi rennoinmista tapauksista mitä tiiän!

http://rainingbloodtattoo.wordpress.com/

Ajanvaraukset päivitetty!

Lisäsin ajanvaraus -sivun, koska monille on epäselvää kuinka Lappeenrantaan voi varata aikaa. Jos olet nopea aikoja löytyy vielä kesälle!

Oulu 2nd International Tattoo Festival

Messut käytynä. Hommia oli enemmän kuin laki sallii ja olinkin tosi kiireinen koko viikon lopun. Tein suhteellisen suuria kuvia. Lauantaille olin varannut ns. pääpäivän. Pohjekuvia ja sellaisia mitä pääsi oikeasti hifistelemään. Lauantaina voitinkin best color tattoo sarjan, kuvalla jonka tein päivällä, geisha joka pitää veristä korppia kätösessään. Lisäksi tein Oulun tattuoijalle muotokuvan omas amstaffistaan tällä lähti taas päivän paras kuva.

Pistän kuvia tulemaan myöhemmin jahka saan ne.

Mukavia yllätyksiä oli kun lapsuuden kaverit olivat moporeissullaan pohjoiseen. Äijät pysähtyivät messuloimaan ja teinkin Kurikan rock a billy kurkolle sytytystulpan siivillä! Ja mukavaa oli!

Koko lailla messut olivat mallikkaasti järjestetty ja oululaiset humaltuivat tällä kertaa vähän myöhemmin joten olin jo ehtinyt itse nukkumaan, hyvä niin!

© Copyright Get Marked - Designed by Pexeto